9B:n luokkaretki siis suuntautui viikon alussa Ahvenanmaalle, tuonne kauas kauas saaristojen taa. No, ehkei kuitenkaan niin kauas, mutta kuitenkin aika kauas :D
Första dagen
Lähdimme siis matkaan puoli viisi, ei, ei illalla, vaan aamulla. Kohti Kustavia.. Kaikki olivat bussimatkalla ihan rättiväsyneitä ja alku matkasta menikin nukkuessa. Unien jälkeen olimme taas melkein kaikki virkeitä ja valmiita tulevaan pitkään päivään!
Olimme satamassa joskus 11.40 ja ajoimme ensimmäisen saaren lävitse, emme pysähtyneet kertaakaan jotta ehtisimme seuraavalle lautalle joka lähti 12.10. Tämä oli Torsholma-Kumlingen lautta, eli menimme sillan ylitse toiselle saarelle ennen toista lauttaa. Ja kamera lauloi aariaa kuvatessa maisemia bussista käsin!
Ennen päivällistä kävimme pienellä kävelylenkillä "keskustassa", eli kävelimme tuollaiset 2 km satamaan päin. Kylällä oli pari pankkia (whataaaa??) ja yksi ainoa kauppa joka sattui vielä olemaan auki. Symppis-apteekkikin löytyi, oli oikein vanhanaikaisen näköinen ja oikein kaunis paikka!
Päivällisen jälkeen kuuden aikaan alkoi kiertoajelu Kumlingen saarella, jossa käytiin ajelemassa pitkin sivukujia ja "keskustaa", sekä nähtiin saaren ainoa kirkkokin.
Iltapala hieman venyi, alunperin tämän piti siis alkaa kello 20.00 mutta myöhästyimme n. vartin - puoli tuntia sillä oppaamme hieman innostui kertoilemaan tarinoita. Eipä tuo kyllä haitannut, opastusreissu oli ihan mukava.
Nukkuminen olikin sitten hiukan toista.. Kaikki kerääntyi jo iltapalan jälkeen yhteen majoitushuoneistamme ja osa hyppi huoneesta toiseen ja osa ikkunasta pihalle (kessua.. XD) Kaikilla oli silti (ainakin toivottavati) mukavaa! Nukkumaan menin itse joskus puoli yhden aikaan, pitihän aamulla jaksaa kuunnella taas uutta opastuskierrosta!
Teen tämän Ahvenanmaareissuhommelin kolmessa osassa, katsokaas kun olimme reissulla kolme päivää :D Nyt oli siis ensimmäisen päivän vuoro!
i <3 Åland! Kun olin perheeni kanssa ahvenanmaalla, ei me paikalla oltu. Kierreltiin vähän joka paikkaan. Oltiin ties missä hevon kuusessa.Meil katsos oli auto:D
VastaaPoistaAivan! Musta vähän tuntuu että teen noi kaks muuta päivää sitten kun jaksan, nyt on kaikki muu mielessä XD
VastaaPoistaIhanaa kun sulla oli niinkin mukava matka!♥ Olen itse käynyt Ahvenanmaassa ikiajat sitten, en muista enää niin paljon. EHkä joskus pitäisi mennä sinne.. ^^ Anteeksi etten ollut niin aktiivinen täällä, hermot menee koneiden kanssa (lue syyt blogistani).
VastaaPoistaJuu, menee vaan välillä hermot kun yrittää keksiä postauksen aihetta ja kun keksii ja tekee, ei kukaan huomioi mitenkään niin hermothan siinä menee XD Juu luen!
VastaaPoista