tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kaupunkipäivä!

Tänään siis vuorossa kaupungilla käynti, hyvin lyhyt sellainen, mutta parempi kuin ei mitään!

JKL:än keskustaan onkin parisen viikkoa (?) sitten avattu uusi Anttila, ja pääsin vasta nyt käväisemään siellä. Suurimmaksi osaksi aika meni kosmetiikkapuolella (köhköh) tutkaillessa mitä ostaisi kun kerran sai 3 tuotetta 2 hinnalla!

Aluksi meinasin ostaa Rimmeliltä silmämeikkikyniä ja pari halpaa kynsilakkaa, mutta kävellessäni kohti Lumenen osastoa muistin Natural Code-sarjan. Nykyinen Anttilan NC-sarja on tuplasti isompi kuin edellinen, joten sävyjäkin on enemmän! Tulin aivan hulluksi ja juoksinkin äkkiä viemään jo keräämäni ostokset pois jotta sormeni pääsisivät hiplailemaan ihania sävyjä!

Mukaan tarttuikin:


- Natural Coden huulikiillot sävyissä 2 - Berry Smoothie ja 3 - Soft Papaya
- Natural Coden Blemish Tratment
- H&M:n ripsientaivutin, sellaista kun en (kunnollista) vielä omista.
- Ja kaupanpäälle sain jo yhden kappaleen omistamiani Natural Coden Cover Pencileitä

Kaikista juttua hiukan myöhemmin lisää kunhan ehdin tutkailla ostoksiani!


Lisäksi sain vielä tuotteen loppumaan (itse asiassa tämä loppui jo pari päivää sitten):


Mavalan kynsilakanpistoaine! Tykkään aivan hirveästi! Saan jo vähäisellä määrällä lakat pois kynsistä eikä tarvitse edes hinkata hulluna (ellei ole montaa lakkaa päällekäin, mitä ei saisi tehdä XD). Onneksi tätä on vielä yksi täysi purkki kaapissa odottelemassa!

Otin muuten kuukausirahasysteemin käyttöön kosmetiikan ostelemisessa, 20 €. Tänään siitä on jo kulutettu 13.40 € Mitenköhän selviän loppukuulle jos (ja kun) pääsen vielä kaupunkiin tämän kuun puolella? Noo, mamma betalar!

3 kommenttia:

  1. Moi aloin vasta nyt katsoa sinun blogiasi :) käyhän minunkin blogissani :D

    VastaaPoista
  2. oo, mulle myös natural code:in huulikiiltoja! ♥

    VastaaPoista
  3. Milla: Kiva että päädyit tänne, käväisen siellä blogissasi!

    ronja: Juurikin näin <3

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)