lauantai 13. marraskuuta 2010

Tämän päivän aktiviteetti?

Muhahahaha, siitäs saitte JKLn kampaamot! Tällä kertaa päätinkin värjätä hiukseni kotivärjäyksellä ja katsoa millainen lopputulos tulee. Olen hyvin onnellinen siitä, että tämä onnistui sillä viimeksi kun värjäsin kotona hiukseni taisin olla joku 12 ja sain hiuksiini punaisen värin joka muuttui parissa viikossa porkkanaksi. Tässä syy miksen ole tuon jälkeen kotona värjäilystä oikein innostunut :))

Alun perin tuo maksoi jotain päälle 13 e, mutta kun sokkarilla kerran oli -15% -päivät, jäi hiusvärin hinnaksi ainoastaan reilut 11 euroa. Ei kovinkaan suurta alennusta, mutta kuitenkin!

Alla vielä kuva siitä, miltä näyttää päässä. Parin pesun jälkeen vielä haalistuu eikä jää noin tummaksi. Anteeksi muuten maailman huonoin kuvanlaatu, kuva näpsäisty kiireessä huonommalla kamerallani!

No oikei, tein muutakin tänään. Muttei niistä sen enempää :)) Oon muuten huomannu, että mulla on nykyään aikaa kirjottaa enää vaan joko iltamyöhään ja/tai viikonloppusin, täytyykin siis ajastaa viikollekin muutamat postaukset kun ei kerta viikolla riitä aikaa kirjoitella :D

2 kommenttia:

  1. Siisti väri, itse olen aina itse värjännyt äidin avustuksella, ja ihan hyvä on tullut. Viime sunnuntaina värjäsin mustaksi, ihan hyvin toimi :) Ja se syvähoito mmmmm se tuoksu hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Tästä lähtien en kyllä aio mennä kampaamoon värjäyttämään hiuksiani kun kerran kotonakin saa noin hyvää jälkeä aikaiseksi! :DD

    Oon muuten varmaan aikas erikoinen ihminen kun rakastan aina sitä hajua joka hiustenvärjyyn kohdalla tulee, onko se nyt ammoniakki + jotakin.. Silti, se on ihana! :DD

    VastaaPoista

Kaikenlainen palaute on tervetullutta (pysytään silti asiallisellal pohjalla) ja vaikka kommentoisitkin vanhaan postaukseen, luen ja vastaan siihenkin!

Kiitos kommentistasi! :)

In English or in Finnish, please :)